maanantai 24. syyskuuta 2007

Partying!






















Viime viikolla ne sit alkoi, nimittäin vaihtaribileet! Ja niitä on riittänyt! Joka ilta on jotkut kemut, yleensä campuksen opiskelijakämpissä. Lisäksi keskiviikkoisin on campuksen baarissa vaihtari-ilta. Yllä olevat kuvat on otettu lähinnä perjantaisista bileistä, jotka järkkäs aivan loistokaveri Uudesta Seelannista, Vance. Se tuntuu olevan tyyppi, joka on omistautunut vaihtareiden sosiaalisen elämän parantamiselle. En tiiä ehtiikö se bileiden ja muiden vapaa-ajan aktiviteettien lisäksi opiskella ollenkaan.
Ei tosin munkin on tarvinnut muuttaa opiskelustrategiaani. Jotta ehdin urheilla, pilettää ja nähdä kavereita, oon päättänyt tehdä kurssien osalta vaan minimaalisen päästäkseni läpi. Vaihto nyt ei oo kuitenkaan tarkoitettu mun mielestä vietettäväksi kirjastossa. Tosin meikäläinen on löytänyt kirjastosta ihan loistavan soffan, jossa käyn lähes päivittäin ottamassa päiväunet!!!
Olen löytänyt vaihtareista jo muutaman tosi kivan kaverin. Kaikista eniten tunnun olevan samalla tasolla saksalaisen Markuksen kanssa( poseerataan yllä olevassa kuvassa yhessä). Höpötettiin perjantain bileiden jälkeen aamuun asti, sillä mä tein perinteiset ja päätin mennä aamun ensimmäisellä bussilla kotiin. Olen lähinnä ystävystynyt saksalaisten, hollantilaisten ja ruotsalaisten kanssa. Ilmeisesti veri vetää Eurooppaan tai jotain....
Jos jollekin jäi vielä epäselväksi, niin en tosiaan ollut tänäkään viikonloppuna haikkaamassa. Sää oli siltä osin todella surkea. Lisäksi lauantain osalta peli oli menetetty bileiden takia, sillä heräsin vasta illalla viiden aikaan siihen, kun Jane tuli tarkistamaan oonko mä vielä hengissä...Sen oli hiukan vaikeetta uskoo, että mä pystyin nukkumaan niin myöhään.
Siinä kai viikon tärkeimmät tapahtumat pähkinänkuoressaan!
Sanna
ps. Vaihtarit on innovatiivista porukkaa! Kun liian moni pitkä mies oli kolauttanut päänsä kattolamppuun, keksi joku insinööriopiskelija laittaa cappucinokeittimen lampun johtoon! Pidin myös ammeeseen viritetystä lisäjääkaappista!

tiistai 18. syyskuuta 2007

hyviä uutisia!
















Tällä viikolla on tapahtunut paljon iloisia asioita! Ensinnäkin pääsin viime viikonloppuna raskaan ekan kouluviikon jälkeen Janen siskon mökille vuorille. Paikan nimi on Canmore ja se on aivan Banffin ja kolmen sisaruksen vieressä (The Three Sisters). En päässyt kuitenkaan vielä haikkaamaan, sillä oltiin siellä vain yksi yö ja keskityttiin lähinnä juomaan Janen ja sen äidin kanssa drikkejä ja puhumaan syvällisiä. Tuli muuten ostettua paikallisesta alkosta Finlandiaa koti-ikävään:) Sen sijaan ensi viikonloppuna lähden todennäköisesti yhen saksalainen vaihtarin Marcuksen ja muiden kanssa vuorille haikkaamaan. En tosin tiedä, miten ehdin suoriutua ensi viikolle tarkoitetuista koulutöistä ennen sitä. Proffat vissiin luulee, ettei meillä oikeesti oo muuta elämää kuin kurssit:( Nooh, koulu nyt ei oo ennenkään meikäläisen suunnitelmia estänyt, mutta perjantai-illan ekat vaihtaribileet saattavat olla suurempikin este lauantaiaamun urheilusuoritukselle...
Sain myös tänään kuulla, että aikaisemmin mainitsemani tutkimushankkeeseen osallistuminen ja siitä kurssisuorituksen saaminen onnistuu!Olen aivan innoissani! Tutkimus on aika perusexcelin pyörittämistä, mutta ainakin sitä saa tehdä silloin kun on aikaa, eikä tarvii istuu jollakin tylsällä luennolla. Kyseessä on siis vertaileva tutkimus, joka on tehty täällä joka 4 vuosi 80-luvulta lähtien. Tarkoituksena siinä on tutkia naisten sijoittumista organisaatioiden eri tasoille Kanadan businesselämässä.

Koulusta mainittakkoon vielä sen verran, että tänään meillä kävi sales managementin kurssilla children wish- säätiöistä vieraita. Sen kuolemansairaan lapsen äiti, jolle me kerätään rahaa, kävi lukemassa niin sydäntä särkevän kirjeen siltä pojalta, että meikäläisellä oli itkussa pitelemistä. Pojan viimeinen toive on päästä käymään perheen kanssa Uudessa Seelannissa ja meijän luokka yrittää nyt syksyn aikana kerätä rahaa tuon matkan toteuttamiseksi. Tällaisia kursseja lisää kauppikseen!!!

Viimeisenä asiana mainittakoon, että oltiin eilen luistelemassa vaihtariporukalla olympic ovalissa. Oli suhteellisen huvittavaa seurata esim. Australiasta ja Uudesta Seelannista tulevien vaihtareiden suoriutumista ensimmäistä kertaa elämässä jäällä...Tosin myönnettäköön, että meikäläinenkin otti kerran kunnon kosketuksen jään kanssa. Unohdin, ettei miesten luistimilla onnistu piruetit:)
Sanna
ps. Sen lisäksi, että Janen siskolla on mökki vuorilla, sillä on myös sauna ja uima-allas Calgaryssa. Aika kivaa!

perjantai 14. syyskuuta 2007

getting use to it


Ensimmäinen viikko Calgarya ja opintoja takana. Olen pikkuhiljaa tottunut paikalliseen aikaan ja ainakaan vielä ei ole iskenyt massiivinen kulttuurishokkikaan, mutta joitakin mainitsemisen arvoisia asioita olen pistänyt merkille.
Kun ihmiset törmää täällä toisiinsa ne kysyy AINA "how are you?". Tämä tosiaan tapahtuu aina vaikka törmäisit samaan kaveriin viidettä kertaa saman päivän aikana. Tuohon kysymykseen ei kuitenkaan tule vastata oikean oman mielentilan mukaan, sillä kukaan ei halua kuulla muita vastauksia kuin "fine thanks, how are you?"
Kurssit eroavat aika paljon kauppiksesta. Täällä tosiaan tehdään suurin osa töistä kurssin aikana, eikä vikana iltana:)Mulla on ihan kivoja kursseja. Markkinoinnin sales managementissa me muun muassa kerätään rahaa lasten säätiölle ja proffa tarjoilee meille pizzaa ja olutta! Saattaa olla myös mahollista, että pystyn osallistumaan yhteen naisjohtajuuden tutkimukseen ja saamaan siitä creditit. Toi olis aivan loistavaa, koska saisin siten edes hitusen graduani eteenpäin! On se hyvä, että on sisäpiirissä tuttuja! Tosiaan Jane(työskentelee Deanin toimistossa) ja Jaana(mun etiikan kurssin proffa, joka on kauppiksen kasvatti) ovat auttaneet ihan hirveesti noiden kurssijärjestelyjen kanssa. Tässä vaiheessa opintoja ei oo meinaa ihan helppo löytää enää kursseja, joita en olis jo käyny...
Opintoihin liittyen vielä yksi mainitsemisen arvoinen asia on kurssikirjat. Ne on ihan törkyhintaisia täällä! Jouduin pulittamaan kolmesta kirjasta 450 dollaria ja pari kirjaa pitäisi vielä ostaa! Ja täällä tosiaan on pakko olla ne kirjat! Toisaalta kompensaationa tuohon mainittakoon, että campuksella on aivan törkeen hyvät urheilumahikset! Uimahalli, punttis( kauppiksen punttis on vitsi tämän rinnalla), juoksu -ja luistelurata on ilmaisia. Jos osallistuu johonkin ohjattuun liikuntaan, joutuu maksamaan pienen hinnan. Mä ilmoittauduin parille tanssikurssille ja ne makso yhteensä n. 30 euroa koko syksyltä. Aivan mahtavaa, että pääsen tanssimaan täälläkin!
Yksi tärkeimpiä mainitsemisen arvoisia asioita on kuitenkin se, että tää on eka maa Suomen lisäksi, missä oon tavannu laktoositonta maitoa!Ruoka on muutenkin edullisempaa kuin Suomessa ja valikoima Campuksella on pikkasen suurempi kuin raflassa:)
Sanna

lauantai 8. syyskuuta 2007

Kick off huumaa














































Pari päivää on uudessa kotikaupungissa vierähtänyt huristen. Aikaero ja Calgaryn korkeasta sijainnista johtuva erilainen happi ovat väsyttäneet ihmeellisesti, mutta olen kuitenkin saanut joitain asioita jopa tehtyä.

Löysin tien Campukselle. Pääsen sinne kahdella tyylillä. Joku kävellen valtaväylälle n.15 min ja ottaen suoran bussin tai laiskan miehen versiolla- bussi oven vierestä ja vaihto c- trainiin keskustassa. Olen kokeilllut molempia! Vaikka opiskelijahintainen dösätsetti onkin Helsingissä suht edullinen, on sopo-sektorilla vielä työn sarkaa, sillä täällä juokkoliikenne ei maksa opiskelijoille mitään!

Täällä on ollut kaksi päivää yliopiston Kick- off tapahtuma. Eilen soitti koululla kaksi bändiä, joista toinen oli todella hyvä. Sam Robert´s band on kuulemma suht suosittu Kanadassa ja USA:ssa. Tänään vuorossa oli meijän koulun amerikkalaisen jalkapallojoukkueen matsi ja grillibileet ennen sitä. Nää tosiaan juhlii aina ennen matsia, en ymmärrä miksi??Ehkä ne ei voita koskaan tai jotain. Täytyy muuten myöntää, että amerikkalainen jalis on paljon tylsempää kateltavaa kuin "soccer". Ekan erän jälkeen me ruvettiinkin tyttöjen kanssa metsästämään kentän parasta pyllyä..;)

Tutustuin tosiaan eilen konsertissa sattumalta muihin vaihtareihin. Tai no ei se ihan sattumaa ollut, kun kyselin joka toiselta vastaan tulijalta "are you an exchange student?". Lopulta tärppäs! Ihanaa, ei tarvii enää hengaa yksin. Tosin Jane ja sen perhe on ollut tosi kivoja. Oon käyny Janen äidin kanssa muun muassa shoippailemassan ja huomenna meen niiden perinteiselle family dinerille. Mun tutor sen sijaan on ollut vähän turha. Ihan kiva poika, mutta ei siitä juurikaan apua oo ollut. Oon itse joutunut etsimään ja löytämään tietoa ympäri Campusta. Se tai kukaan muukaan ei kertonut mulle myöskään sitä, että vaihtareiden orientaatiopäivä oli torstaina. Onneksi ens viikolla järkätään Matti Myöhäisille vielä joku infoisku.

Sanna

torstai 6. syyskuuta 2007

kuvia matkan varrelta

Heippa!

Latasin nyt blogiin transsiperia-matkan ajalta kuvia. Calgarysta, campuksesta ja asunnosta laitan kuvia myohemmmin. Ei jaksa kaikkea kerralla. Olen pahoillani kuvien asettelusta- ei pystynyt talla kertaa parempaan:)

Sanna

Calgary calling!

Eka 11,5 tuntia koneessa, sitten 5 tuntia venailua ja 2, 5 tuntia koneessa, mutta vihdoin perilla. Olen aivan sekaisin aikavyokykkeista. Niita on tullut ohitettua talla matkalla muutama. Sain ihan hyvin lentokoneessa nukuttua, mutta siita huolimatta meinasin jaada San Fransiscon kentalle, kun nukahdin odotusaulaan...

Mun tutor on ihana, samoin kuin vuokraemanta. Mutta ihanin kaikista on taa kamppa!!! Taa on tallainen kakskerroksinen rivitalohuoneisto. Mulla on oma huone ylakerrassa ja muut huoneet jaan Janen kanssa. Kylppari on kuin 5 tahden hotellista ja muutoinkin tykkaan todella paljon Janen etnisesta sisustustyylista!

Hyvin nukutun yon jalkeen ois tarkoitus lahtea tutustumaan Calgaryyn ja ennen kaikkea campusalueeseen. Tanaan ja huomenna on meijan orientaatiopaivat. Siella esittaytyy eri kerhot mm. Aiesic ja kai muutenkin naytetaan paikkoja. Ongelmana on vaan se, etta mun tutor on niin kiinni noissa kerhotouhuissa, ettei se ehi edes hakee mua taalta himasta. Paasen siis itse kikkailemaan itseni Campukselle. Se voi olla hiukan haastavaa, kun en edes tarkkaan ottaen tieda talla hetkalla missa oon. Tosin taalla on suht helppoa suunnistaa, kun kaikki korttelit on nelion muotoisia. Eka tosin pitais loytaa automaatti!

Sanna

maanantai 3. syyskuuta 2007

shopping around
























































En onnistunut paasemaan edes Pekingiin asti sortumatta shoppailuihin. Loysin Ulan Batorista nimittain The North Facen myymalan. Kaikki vaatteet oli jarjestaen alle 30 euroa, joten en voinut vastustaa kiusausta vaan ostin irtofleecevuorisen core- tex talvitakin 26 eurolla..

Shopping mood tuntuu jatkuvan taalla Pekingissakin. Vaikkakin hintataso on edullinen, niin kylla taallakin saa VISA- korttia vingutettua...Aivan ihanaa oli muuten paasta oikeesti isoon ja lansimaiseen kaupunkiin!Muutenkin on huojentunut olo, kun transsiperia -junarata on nyt vihdoin takana, eika tarvitse ihan vahaan aikaan matkustaa junalla.Toivottavasti!

Mongoliasta viela sen verran, etta lauantaina tutustuttiin Terenjin kansallispuistoon. Vuokrattiin paivaksi taksi, joka ajoi meijat monttusia teita pitkin 70 km yhteen suuntaan hintaan 16 euroa\ihminen\menopaluu. Perilla paasin viimein toteuttamaan suuren haaveeni ratsastaa mongolialaista hevosta. Ridaus osoittautui kuitenkin mun osalta pettymykseksi. Heppa oli niin laiska, ettei se jaksanut juosta. Oppaamme ei myoskaan tehnyt tikkua ristiin sen puolesta, etta oltaisiin menty kovempaa. Eira tosin oli tyytyvainen. Harva paasee ratsastamaan elamansa ensimaista kertaa sellaisiin maisemiin...

Kuin ihmeen kaupalla onnistuttiin saamaan liput sunnuntain express- junaan. Matka tanne Pekingiin oli siis vain reilun vuorokauden kahden sijaan. Kiinan rajamuodollisuudetkin kestivat vain pari tuntia.

Harmittaa hiukan, etta mun osalta Pekingiin tutustuminen jaa nainkin lyhyeksi. Enaa vain huominen aikaa. Keskiviikko menee sitten lentaessa Kanadaan. Meita on koko matkan suosinut niin hyvat saat, etta voi tuntua hiukan kylmalta tuo Calgaryn 15 astetta. No onneksi huomenna saa viela hikoilla Pekingissa 30 asteen paahteessa.

Sanna

ps. Sain kampan Calgarysta. Eras henkilokunnan edustaja vuokraa huonetta omasta kampastaan. Vaikuttaa ihan kivalta tyypilta. Vuokra 450 dollaria. Toivottavasti kamppa on asuttava!!

pps. Taalla Kiinassa onnistuu nakojaan vain blogin kirjoittaminen ei sen lukeminen, joten toivottavasti taa edes tulee julkaistuksi.