maanantai 24. syyskuuta 2007

Partying!






















Viime viikolla ne sit alkoi, nimittäin vaihtaribileet! Ja niitä on riittänyt! Joka ilta on jotkut kemut, yleensä campuksen opiskelijakämpissä. Lisäksi keskiviikkoisin on campuksen baarissa vaihtari-ilta. Yllä olevat kuvat on otettu lähinnä perjantaisista bileistä, jotka järkkäs aivan loistokaveri Uudesta Seelannista, Vance. Se tuntuu olevan tyyppi, joka on omistautunut vaihtareiden sosiaalisen elämän parantamiselle. En tiiä ehtiikö se bileiden ja muiden vapaa-ajan aktiviteettien lisäksi opiskella ollenkaan.
Ei tosin munkin on tarvinnut muuttaa opiskelustrategiaani. Jotta ehdin urheilla, pilettää ja nähdä kavereita, oon päättänyt tehdä kurssien osalta vaan minimaalisen päästäkseni läpi. Vaihto nyt ei oo kuitenkaan tarkoitettu mun mielestä vietettäväksi kirjastossa. Tosin meikäläinen on löytänyt kirjastosta ihan loistavan soffan, jossa käyn lähes päivittäin ottamassa päiväunet!!!
Olen löytänyt vaihtareista jo muutaman tosi kivan kaverin. Kaikista eniten tunnun olevan samalla tasolla saksalaisen Markuksen kanssa( poseerataan yllä olevassa kuvassa yhessä). Höpötettiin perjantain bileiden jälkeen aamuun asti, sillä mä tein perinteiset ja päätin mennä aamun ensimmäisellä bussilla kotiin. Olen lähinnä ystävystynyt saksalaisten, hollantilaisten ja ruotsalaisten kanssa. Ilmeisesti veri vetää Eurooppaan tai jotain....
Jos jollekin jäi vielä epäselväksi, niin en tosiaan ollut tänäkään viikonloppuna haikkaamassa. Sää oli siltä osin todella surkea. Lisäksi lauantain osalta peli oli menetetty bileiden takia, sillä heräsin vasta illalla viiden aikaan siihen, kun Jane tuli tarkistamaan oonko mä vielä hengissä...Sen oli hiukan vaikeetta uskoo, että mä pystyin nukkumaan niin myöhään.
Siinä kai viikon tärkeimmät tapahtumat pähkinänkuoressaan!
Sanna
ps. Vaihtarit on innovatiivista porukkaa! Kun liian moni pitkä mies oli kolauttanut päänsä kattolamppuun, keksi joku insinööriopiskelija laittaa cappucinokeittimen lampun johtoon! Pidin myös ammeeseen viritetystä lisäjääkaappista!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yritettiin soittaa sulle kännipuhelua 20/60-jatkoilta... mut eihän sulla oo puhelin päällä! Onko sulla joku kanadalainen numero nykyään vai mistä sut voi mahdollisesti tavoittaa?

Anonyymi kirjoitti...

oho, unohdin laittaa tohon, että elinahan se täällä kirjottelee :)

sanna kirjoitti...

Mun puhelin ei oo koskaan pois päältä, mutta siinä ei ollu kuuluvuutta lauantaina kun olin silloin vuorilla vaeltamassa( kuinka sopiva ajoitus:)).
En oo ottamassa kanadalaista liittymää, joten ihan normisuominumero mulla on vaan käytössä.

Sanna